Erityisopettaja Oriveden yhteiskouluun | Oriveden kaupunki
A
Ota yhteyttä

O
Oriveden kaupunki · Orivesi, Pirkanmaa

Erityisopettaja Oriveden yhteiskouluun | Oriveden kaupunki

📍 Orivesi, Pirkanmaa 🕐 Väliaikainen
💰
Palkka
🕐
Väliaikainen
Tuntia/viikko
🏢
Direct
Toimistotyyppi
📄
Työnkuvaus

Haemme uudelleen erityisopettajaa ajaksi Oriveden yhteiskouluun. Koulussamme opiskelee 275 oppilasta seitsemännestä yhdeksänteen vuosiluokkaan. Koulussamme korostuu aktiivinen oppimisen ja kehittymisen kulttuuri laadukkaan perusopetuksen, laajan kansainvälisyyskasvatuksen ja UNESCO-koulutoiminnan myötä. Kestävä kehitys, ihmisarvon kunnioittaminen, yhdenvertaisuus sekä aktiivinen maailmankansalaisuus ovat osa toimintakulttuuriamme, johon odotamme myös sinun sitoutuvan. Edellytämme sinulta taitoa kohdata oppilaat ja heidän perheensä lämmöllä, vahvaa pedagogista osaamista sekä innokasta työotetta. Tehtävässä edellytetään oppimisen tuen lainsäädännön osaamista. Työyhteisömme voimavaroja ovat kollegiaalisuus, ystävällisyys ja kehitysmyönteisyys. Näitä asioita toivomme myös sinulta. Koulukeskukseen on helppo tulla myös julkisilla liikennevälineillä, sillä se sijaitsee aivan ysitien varrella. Myös junayhteydet niin Tampereen kuin Jämsän suuntaan toimivat hyvin ja juna-asemalta pääsee kätevästi Oriveden keskustaan julkisilla kulkuneuvoilla. Kelpoisuusvaatimukset määräytyvät opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen (986/1998) mukaisesti. Palkkaus ja palvelussuhteen muut ehdot määräytyvät OVTES:n mukaan. Hakemukseen tulee liittää kelpoisuuden osoittavat tutkintotodistukset skannattuina. Tehtävän täyttämisessä noudatetaan viiden kuukauden koeaikaa. Valitun on ennen palvelussuhteen alkamista esitettävä nähtäväksi lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetussa laissa 504/2002 tarkoitettu rikosrekisteriote. Jos kiinnostuit, laita hakemus tulemaan jo tänään kuntarekry.fi:n kautta. Hakuaika päättyy tai heti kun sopiva henkilö on löytynyt.

📄
Vaatimukset
  • Taito kohdata oppilaat ja heidän perheensä lämmöllä
  • Vahva pedagoginen osaaminen
  • Innokas työote
  • Oppimisen tuen lainsäädännön osaaminen
  • Kollegiaalisuus
  • Ystävällisyys
  • Kehitysmyönteisyys
🏷️
Taidot
Taito kohdata oppilaat ja heidän perheensä lämmöllä Vahva pedagoginen osaaminen Innokas työote Oppimisen tuen lainsäädännön osaaminen Kollegiaalisuus Ystävällisyys Kehitysmyönteisyys
Oriveden kaupunki · Orivesi, Pirkanmaa · Väliaikainen
Hae nyt Seuraava työpaikka
Työpaikkalistasi
📋
Työpaikkalista on tyhjä.

Käyttöehdot

CV-muunnostyöpaikat

CV-muunnostyöpaikat

CV

Määrittele suodatin ennen hälytyksen asettamista